Pietari Suuri (1672-1725)

Despootti, joka käynnisti modernin Venäjän

Pietari Suuren hallitsijataival alkoi kahden tsaarittaren valtataistelun tiimellyksessä ja johti kapinaan, jossa Iivana Julman perustamat streltsit, ampujat, teurastivat tsaaritar Natalian sukulaisia hänen taitamattomien avustajien toiminnan ja Sofian, tsaari Iivanan äidin, juonittelun ja yllytyksen seurauksena. Joukkoteurastus kohdistuu Natalian, tsaari Feodorin toisen vaimon sukuun ja saatuaan vallan, Sofia palkitsee streltsit ruhtinaallisesti. Valtataistelun seurauksena Venäjällä on kaksi tsaaria, Pietari ja Iivana, jotka molemmat olivat alaikäisiä, joista Iivana on vajaamielinen, degeneroitunut ja kykenemätön koskaan hallitsemaan maata. Sijaishallitsijaksi nousee Iivanan äiti, tsaari Feodorin ensimmäinen vaimo Sofia. Pietari karkotetaan Moskovan lähellä sijaitsevaan Preobraženskojen kylään, missä hän saa kasvaa ja kehittyä vapaasti. Pietarin äiti, Natalia, karkotetaan ajan tavan mukaan luostariin.

Pietarin karkotuspaikan läheisyydessä sijaitsi Moskovan ulkomaalaisten asuttama saksalainen kaupunginosa, joka poikkesi Moskovan likaisuudesta ja hökkeleistä koostuvista kaupunginosista. ”Tiilitalot, kukkapenkit, suorat puistokujat istutettuine puineen, suihkulähteet, mikä vastakohta Moskovan itämaiselle epäjärjestykselle!” Saksalaisen kaupungin asukkaat ovat protestantteja ja katolilaisia, lääkäreitä, apteekkareita, arkkitehtejä, maalareita, opettajia, kauppiaita, kultaseppiä, upseereja, astronomeja ja heidät on eristetty omalle alueelleen uskonsa takia. Tässä ympäristössä Pietari saa ensivaikutelmansa siitä, millaista on eurooppalainen elämä, eikä tämä päähänpinttymä kadonnut koskaan hänen ajatuksistaan, vaikka hän säilyttikin venäläisen mentaliteettinsa ja tapansa. Pietarin seurustelua länsimaalaisten kanssa paheksuttiin niin pajarien (aateliset) kuin kirkonkin taholta, mutta hän ei antanut näiden vaikuttaa valintoihinsa.

Preobraženskojessa hän kokoaa leikkiarmeijan, jonka myötä oppii sodankäynnin taitoja leikin varjolla. Tosin tämä armeija alkaa muistuttamaan oikeaa armeijaa ja Pietari suunnittelee rykmenttiensä muuttamista jopa rynnäkköjoukoiksi. Hän kiinnostuu myös purjehtimisesta ja rakentaa oman ”laivastonsa kanta-aluksen”, joka kuljetaan Peresjaslavin järvelle, jolla purjehtiminen olisi todenmukaisemman tuntuista. Sofia kuvittelee, että nuo poikamaiset leikit eivät uhkaa hänen valtaansa. Pietarin purjehdusharrastus johtaa myöhemmin lähes pakkomielteiseen toimeliaisuuteen: Venäjän laivaston rakentamiseen ja sotiin, joiden tavoitteena on avata vapaa pääsy niin Mustallemerelle kuin Itämerellekin. Ottomaanit hallitsivat Mustanmeren rantoja ja ruotsalaiset Itämeren rannikoita. Venäjällä oli ainoastaan kaukana pohjoisessa Arkangeli, josta sillä oli pääsy maailman valtamerille.

17-vuotiaana Pietari osoittaa halveksuntansa avoimesti sijaishallitsijaa kohtaan kieltäytymällä osallistumasta juhlakulkueeseen, jossa Sofia esiintyy tsaarittaren tunnuksin. Tästä raivostuneena Sofia päättää tuhota Pietarin ja hänen sotajoukkonsa. Operaatio epäonnistuu, sillä monet tahot pitävät Pietarin sotilaallisuudesta ja päättäväisyydestä ja siirtyvät hänen tuekseen. Pietari marssi puolelleen siirtyneitten streltsien ja pajareitten sekä armeijansa kanssa Moskovaan 6. lokakuuta 1689. Tsaari Iivana antaa tukensa ja näin muodoin vallan Pietarille, mutta Sofia karkotetaan luostariin.  Ivana menehtyy tammikuun 29. päivänä vuonna 1696.

Tsaari Pietari ryhtyy tarmokkaasti muokkaamaan Venäjästä länsimaistyyppistä yhteiskuntaa, joka on uinunut lähes tuhatvuotisessa eristyksessä Lännestä. Ortodoksinen kirkko kammoksuu kaikkea läntistä ja ennen kaikkea Pietarin matkaa Euroopan metropoleihin, sillä on ennenkuulumatonta, että hallitsija jättää maansa. Edellinen hallitsijan vierailu Lännessä oli tapahtunut 1000-luvulla, jolloin Kiovan suurruhtinas vieraili Mainzissa.  Venäläisen mielenlaadun muuttaminen on jopa Pietarille mahdottomuus, sillä hän itse on ehkä hallitsijuudestaan huolimatta, taikka juuri siitä syystä, venäläisyyden ja hallitsijan despoottisuuden, äärimmäisyyksiin menevyyden, oikullisuuden, mutta myös päättäväisyyden malliesimerkki. Vähäinenkin onnistuminen tai mikä tahansa Pietarin mielestä myönteinen tapahtuma saa hänet järjestämään juominkeja, jotka saattavat jatkua päiväkausia ja joista kieltäytyminen ei ole millään syyllä sallittua. Jopa raskaana olevien naisten on osallistuttava, jos tsaari niin haluaa. Kohtuuttomuuksiin menevät pilat ja nöyryytykset, joihin osallistujat pakotetaan, ovat tsaarin mieleen ja luonnollisesti hänen valtansa merkkejä: kenelläkään ei ole päätösvaltaa edes näissä ryyppäjäisissä. Läntiset diplomaatit ovat kauhuissaan joutuessaan osallistumaan Pietarin järjestämiin juhlallisuuksiin, koska ne päättyvät vieraiden sammumisiin, oksenteluun, tappeluihin ja pakottamisiin, kuten Pietarissa sota-aluksen vesillelaskun jälkeisissä kemuissa: Pietarin mentyä nukkumaan, hän suljetutti juhlahuoneiston ovet, asetti vartijat oville ja jätti vieraat jatkamaan ilman mahdollisuutta käydä edes ns. luonnollisilla tarpeillaan. Pilkka, ivaaminen ja herjaaminen kohdistuivat niin yksityisiin henkilöihin kuin ortodoksiseen kirkkoon, jonka taantumuksellisuus on hänen vihansa kohteena. Pietarin erikoisuuksiin kuuluu myös halventaa ja tehdä pilaa jopa merkityksellisistä juhlallisuuksista, kuten vaikkapa Turkilta voitetun Azovan meren linnoituksen valloittamisen jälkeisessä triumfikulkueessa päähenkilönä oli irstas ”ruhtinaspaavi”, itse tsaari kuljeskeli kansan keskuudessa. ”Tapansa mukaan hän haluaa pilailla ja kulkee kaupungin halki jalan hänen kenraaleittensa mahtaillessa vaunuissa ja narrienkuninkaan, ruhtinaspaavin, juopon Nikita Zotovin keikaillessa kulkueen kärjessä.” Ranskan hovin edustaja kuvaa Zotovia Pietarin Ranskan visiitillä seuraavasti: ”Kääpiömäinen vanhus, jonka pitkä valkoiset hiukset ulottuvat hartioille, jonka rumuus ja epämuotoisuus on sietämätön ja jonka ääni tuo mieleen sammakon.”

Tsaari päätti lähteä opintomatkalle Euroopan metropoleihin, mutta halusi esiintyä incognitona matkan aikana. Seurueen koko oli useita satoja henkilöitä. Hänen saapumistaan odotettiin aluksi innostuksen vallassa, mutta vähitellen Euroopan hoveihin levisi tieto huonokäytöksisestä, ryypiskelevästä joukkiosta, joka tuhosi ja jätti majapaikkansa siivottomaan kuntoon. Pariisissa Louvressa hänen seurueensa aiheutti siinä määrin vahinkoa, että Bayreuthin maakreivitär, Fredrik I:n sisar poisti seurueen majapaikasta arvokkaammat huonekalut ”välttääkseen vahinkoja, joita herrat venäläiset ovat aiheuttaneet kaikkialla, missä ovat asuneet, Preussin kuningatar antoi viedä kalustukset koko talosta ja pakata kaikkein hauraimmat esineet turvaan.” Tsaarin oikuttelevuus ilmeni mm. illallisten tarjoilun hylkäämisinä, kieltäytymisinä tavata vastaanottajiaan, etiketin tahallisina rikkomisina jne. Pariisissa hän pyysi loistavasti katetun illallisen sijaan syötäväkseen nauriita. Hän kuljeskeli oman mielensä mukaan, söi käsin ja kieltäytyi varatuista yöpymispaikoista ja mm. Pariisin Louvressa antoi sijata kenttävuoteensa vaatekaappiin.

Venäjän hallitsijat olivat kautta historian olleet yksinvaltiaita ja despootteja eikä Pietari tehnyt tässä suhteessa poikkeusta. Pietarin ollessa Euroopan kierto- ja opintomatkallaan hän saa Wieniin tiedon streltsien käynnistämästä kapinahankkeesta (streltsit oli pakkosijoitettu aiemman vuoden 1697 kapinan jälkeen vartiopalveluun Turkin ja Puolan rajaseuduille ankeisiin olosuhteisiin). Kapinallisten kuulustelut alkavat Pyhän Sofian päivänä. ”Syyllisiä on tuhat seitsemänsataa neljätoista ja he ovat kahleissa Moskovan luostareissa ja vankiloissa. … Kolmekymmentä roviota palaa jatkuvasti Preobraženskojen ympärillä. Heti kun joku streltseistä kieltäytyy vastaamasta kysymykseen tai kiistää todisteen, hänet viedään kidutettavaksi. … Ajan mittaan pyövelit väsyvät työskentelemään satoja kertoja rääkätyn lihan parissa ja korahdukset ja huudot ovat huumanneet tuomarit ja kirjurit. Vain yksi mies näyttää väsymättömältä. Hän on Pietari.” Kapinan kukistamisen jälkeisissä teloituksissa ja hirttäjäisissä, jotka pantiin toimeen kolmessa eri vaiheessa menettää, henkensä yli 2100 henkilöä. ”Helmikuun 3. päivänä 1699 kenraali Lefortin veljenpoika kirjoittaa Moskovasta: ’Tänään tuomittiin jälleen kuolemaan kolmesataa niistä onnettomista, jotka halusivat lähettää meidät toiseen maailmaan. Hänen Majesteettinsa on määrännyt, että kaikkien ulkomaalaisten on oltava paikalla katsomassa teloituksia. Nämä ovat nyt viimeiset. Kaikki muut ovat saaneet jo rangaistuksensa.’” Ruhjotut ruumiit jätettiin lojumaan pitkin Moskovan katuja puoleksi vuodeksi ja kun ne viimein kerättiin, niitä kuljetettiin kärryillä ympäri Venäjää.

Pietarin julmuus ei rajoittunut vain hänen vastustajiinsa, vaan hän osallistui myös oman poikansa Aleksein kiduttamiseen sen jälkeen kun tämä oli vastustanut tsaarin määräyksiä ja paennut Wieniin välttyäkseen mielestään epämukavalta kohtalolta. Tsaarin takaa-ajajat saivat hänet lopulta Itävallan keisarin tarjoamasta piilopaikasta Napolista taivuteltua palaamaan Venäjälle. Aleksein kuolema oli kuitenkin luonnollinen tammikuussa vuonna 1696.

Pietaria on luonnehdittu Venäjän uudistajaksi ja länsimaistajaksi. On totta että hänen hallituskaudellaan käynnistyi monia kansallisesti tärkeitä hankkeita, joista koulutusjärjestelmän – joskin alkeellisen – loi juuri Pietari Suuri. Vuonna 1705 hän kutsui englantilaisen Farwharsonin Moskovaan perustaakseen sinne ensimmäisen matemaattisten tieteiden ja merenkulun koulun. Pietarin  ponnistelut korkeatasoisen koulutuksen luomiseksi epäonnistuivat perimmältään siitä syystä, ettei maassa ollut koulutettua sivistyneistöä. Ja olemassa olevissakaan kouluissa oppilaat eivät pysy vaan karkailevat, jopa siinä määrin, että eräissä kouluissa ovilla on ruoskijat pitämässä oppilaat koulun seinien sisällä. Kun tsaari perusti Pietariin insinöörikoulun, vuonna 1717 hän toteaa, että koulussa on 17 oppilasta ja hän määrää 70 hovin lasta koulunpenkille. Näiden opetus on aloitettava kirjaimista. Tsaari on myös määrännyt, että ylimystön nuoria on lähetettävä koulutettaviksi eurooppalaisiin opinahjoihin. Mutta tuokin projekti kuivuu osin kokoon, sillä opiskelijat keskittyvät enemmän ryyppäämiseen ja riitelemiseen kuin opiskeluun. Vuonna 1717 ruhtinas Repnin pyytää hallitsijalta lupaa saada kaksi poikaansa takaisin Saksasta, missä nämä eivät opi mitään eivätkä tee muuta kuin velkaantuvat.  Lontoossa opiskelijat tappavat muutaman porvarin. Venetsiassa he viihtyvät pelisaleissa ja aiheuttavat rettelöintiä. Toulonissa laivaston palvelukseen hyväksytyt nuoret venäläiset herättävät marsalkka d’Estréesin närkästyksen ’häpeämättömällä käytöksellään’.” Pietari perustaa myös Venäjän ensimmäisen teatterin, sanomalehden ja vaihdattaa naisten vaatteet länsimaisiksi Ranskasta ideoimansa assembléen, illanistujaisperinteen, käyttöönotolla. Pajareitten parrat on leikattu ja parran pitäminen on laitettu verolle.

Pietari kutsuu ulkomaisia oikeusoppineita muuttamaan Venäjän lait vastaamaan ruotsalaista lainkäyttöä, mutta lainoppineet huomaavat varsin nopeasti, ettei työ voisi onnistua jo pelkästään siitä syystä, että maassa on käytössä maaorjuus.

Pietari Suuren kunniahimoisena tavoitteena oli nostaa Venäjä eurooppalaiseksi suurvallaksi. Siinä hän onnistuikin, sillä lyötyään Ruotsin Kaarle XII Pultavassa, Venäjästä tuli osa läntistä Eurooppa ollen Itämeren  valtias Ruotsin pitkän valtakauden jälkeen. Pietari Suuren seuraajien tehtäväksi jäi avata Venäjän pääsy Mustallemerelle.

Vaikka Pietari Suuri ihannoi länsimaita, hän ei koskaan asettanut kyseenalaiseksi ortodoksista perintöä. Hänen suhteensa länteen oli pragmaattinen: lännestä tuodaan Venäjälle se hyvä, mikä palvelee Venäjää, muun länsimaat saavat pitää itsellään. Pietarin Suuren myötä Venäjän itsetunto nousi tasolle, jolla se ei koskaan aikaisemmin ollut ollut, eikä sitä koskaan sen jälkeen ole varsinaisesti uhattu. Venäjällä on vuosisataiset yksinvaltiuden perinteet, joista eivät seuraavatkaan tsaarit luopuneet. Neuvostoliiton aikana tätä perinnettä vaalittiin kommunistisen puoleen diktatuurin nimissä ja tänä päivänä se on verhottu demokratian kaapuun, jossa presidentillä on lähes rajaton valta joko lainsäädännön tai informaalisen vallan muodossa. Eurooppalaisista nykyjohtajista lähimmäksi on päässyt Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi, joka säädätti itseään ja lähipiiriään suosivia lakeja tarpeittensa mukaan ympäröiden itsensä hännystelijöillä ja omaneduntavoittelijoilla. Euroopan poliittinen vakaus on perustunut laillisuusperiaatteisiin ja sopimuksiin, vaikka niidenkin noudattamisen kohdalla on horjuvuutta. Venäjä sen sijaan on tulkinnut sopimuksia ja sitoumuksiaan kulloistenkin intressiensä mukaisesti, kuten suurvalloilla on tapana tehdä.

Tsaari Pietari Suuren toimeliaisuus, maaninen omistautuminen tärkeiksi kokemilleen asioille, holtittomuus, häikäilemättömyys alamaisiaan ja myös läheisiään kohtaan, tunteettomuus, julmuus ja sadistisuus, freneettinen tarve oppia kaikkea ja kaikki – tosin pinnallisesti – sekä itsensä altistaminen myös vaaroille. Viimeinen koitui myös hänen kohtalokseen, kun hän syöksyi mereen pelastamaan haaksirikkoutuneesta aluksesta sotilaitaan. Pietari Suuri menehtyi tammikuun 28. päivä 1725 kello kuusi aamulla ja tsaaritar Katariina I, liivinmaalainen pyykkäri, nousee valtaistuimelle.

♦ Julkaistu 20.3.2014