Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Ajankuvia ruotsin kielisen yläluokan elämästä

Suomalainen yhteiskunta oli vuosisadan vaihteessa käytännössä vielä sääty-yhteiskunta, vaikka naisille annettiinkin varhaisessa vaiheessa äänioikeus. Yhteiskunta oli jakautunut jyrkästi hyvin toimeentulevaan vähemmistöön ja valtaisaan köyhälistöön. Tilanne lienee ollut samankaltainen muuallakin Euroopassa.

Sosialistien vaatimukset työläisten oikeuksien parantamisesta horjuttivat yhteiskunnan perusrakenteita ollen uhkana hallitsevan luokan saavuttamille etuoikeuksille. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa sekä itsenäisen Suomen alkutaipaleilla oli lähes vääjäämätöntä, että Suomessa ajauduttiin vapaussotaan.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen Suomen sisäpoliittinen tilanne ajautui sosialidemokraattien ja senaatin valtataisteluksi koskien mm. valtalakia ja 8-tunnin työaikalakia. Valtakiista senaatin kanssa johti loppujen lopuksi eduskunnan hajottamiseen ja uusiin vaaleihin. Tilannetta mutkisti se, että Suomen päättäjät eivät aina tienneet kenen kanssa toimia, sillä Venäjän sisäpoliittinen tilanne oli myös epäselvä ja epävakaa.

Järjestysvalta oli romahtanut kohta maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Suuremmissa kaupungeissa (ja kunnissa) järjestysvaltaa alkoivat pitää yllä niin punaiset kuin valkoisetkin kaartit sekä niistä riippumattomat vapaaehtoisjoukot. Vuoden 1917 ja etenkin syksyn aikana inflaatio karkasi lopullisesti hallinnasta ja elintarviketilanne kärjistyi entisestään. Punakaartit ryhtyivät myös toteuttamaan elintarvikesäännöstelyn mahdollistama elintarvikkeiden takavarikkoja. Suojeluskunnat ja punakaartit militarisoituivat vuoden loppua kohden ja etenkin punaiset syyllistyivät jo ennen sodan alkua väkivallantekoihin vallankumouksellisessa huumassaan (ja myös kurittomuudessaan, sillä sosialidemokraattisella puolueella ei ollut käskyvaltaa paikallisiin punakaarteihin).

Itään oli syntynyt työläisten hallitsema valtio, joka edusti massojen unelmaa – ainakin mielikuvien tasolla – ja uskoa tasa-arvoisen yhteiskunnan mahdollisuutena. Tämän kaltainen idealismi ei luonnollisestikaan soveltunut Suomen hallitsevan luokan tulevaisuuspiirustuksiin. Punaiset hallitsivat eteläistä Suomea ja taas valkoiset suurin piirtein Tampereen yläpuolista Suomea.

Sisällissodan syttyessä vuoden 1918 tammikuun lopulla, molemmat osapuolet olivat kehnosti varustautuneita sotaan. Sodan pikaisen päättymisen eräänä syynä voidaan pitää sitä, että valkoisilla oli ammattisotilaita ensinnäkin kokoamassa ja toiseksi johtamassa taistelujoukkoja. Punaisten perusongelmana oli kurittomuus ja kehno sodanjohto.

Vapaussota, sisällissota tai kansalaissota oli murskaava järjestyksen palautus. Sosialistien haave-Suomi nujerrettiin voimalla, kun taas hallitseva luokka säilyi sisällissodan pyörteissä lähes koskemattomana: pääomaa ei horjutettu. Muutoksen tuulet olivat joka tapauksessa alkaneet puhaltaa monelta suunnalta ja monella tavalla. Tästä kertoo Kjell Westön romaani ”Missä kuljimme kerran” (Otava 2006).

Romaanissa matkataan muutamien ruotsinkieliseen yläluokkaan (ja parin työväenluokkaan) kuuluvan henkilön elämänvaiheita seuraten läpi kahden vuosikymmenen. Tärkeää tälle ydinystäväjoukolle on juhliminen perhoslamppujen alla pöydässä numero 16. Kieltolaki ei ollut esteenä viinanhöyryiselle, kevytmieliselle, pinnalliselle ja ylimieliselle elämälle. Sisällissota muuttaa kuitenkin varsinkin miesten elämää.

Sodan päätyttyä tapahtuneet julmuudet ja raakuudet kovettavat ennestäänkin kovien arvojen kannattajan Cedin asennemaailmaa, kun taas Eccun moraalinen krapula muuntuu pakkoneuroosiksi ja kyvyttömyydeksi hallita omaa elämäänsä. Molempien maailmat romahtavat. Se paha johon he ovat osallistuneet sisällissodan jälkimainingeissa, jätti kumpaankin syvät traumaattiset jälkensä. Sotatrauman käsittelemättömyys johtaa sisäisen sovinnon etsimiseen ja lopulta tilintekoon. Cedin kohdalla tämä tarkoittaa ankaruuden ja ehdottomuuden lisääntymistä kunnes Pikku-Noidan tapahtumat ja aviovaimon karkea käsittely avaavat hänet näkemään oman pahuuden sisälle.

Eccun persoonallisuus on rakennettu täysin toisella tavalla ja hän kääntyy sisäänpäin. Itsetuhoisuus ottaa hänestä totaalisen vallan ja johtaa välipitämättömyyteen niin omasta kuin läheistensäkin elämästä. Ritualistinen, obsessiivinen käsien peseminen on yritys puhdistautua sodan jälkeisten tapahtumien moraalisesta taakasta.

Lucy – romaanin naispäähenkilö – on henkilö joka rikkoo aikansa sosiaalisia normeja ollen moraalikoodista vähiten riippuvainen. Hän oli myös naisystäviensä idoli jonka edesottamuksia ihailtiin ja jäljiteltiin. Lucy kykeni murtautumaan ulos myös omasta sosiaalisesta viitekehyksestään pitäen rakastajanaan työläispiireistä noussutta taiteilijaa ja myöhemmin myös nuorta, punakaartilaisen poikaa, työläismiestä Allua. Allu oli jo tavannutkin Lucyn lapsena, kun hän oli isänsä mukana, joka oli tekemässä Lucyn vanhempien maaseutukodissa takavarikkoa.

Sisällissodan jälkeisen maailman muutosta romaanissa kuvataan uudenlaisen musiikin, jatsin, rantautumisen kautta. Jatsi saapuu Suomeen ja tuo mukanaan nuorisolle sen kaipaamaa uudistumista, uuden rytmin ja muodin ja kapinahenkeäkin. Amerikasta saapuu musta mies mukanaan pari amerikansuomalaista, jotka käynnistävät elämäntavan muutoksen. Elokuva on saapunut ja Eccu on jo ottanut rohkeita kuvia naisista. Mutta myös varjoja alkaa ilmestyä tiukentuvan poliittisen ilmapiirin myötä. Valkoinen Suomi marssii. Urheilu on politisoitunut jo aikapäiviä sitten.

Romaani vilisee helsinkiläisille tutun kuuloisia paikkojen nimiä, joiden elämänmeno oli tyystin toista kuin tänä päivänä. Se kuvaa muutosta, mikä Helsingissä tapahtuu; asumukset levittäytyvät uusille alueille ja segregaatio väistyy vaivihkaa vaikka rajoja yhä edelleen on. Merkillepantavaa on että ikäluokka jota romaani kuvaa, sulautuu ja sopeutuu osaksi harmaata massaa, siitäkin huolimatta että romaanin päähenkilöt pääsääntöisesti ovat alle 40-kymppisiä. Eccun ottamat kuvat paljastetaan ja aviomiehet kokoontuvat päättämään kuvien kohtalosta. ”Ja mikä pahinta: he nauttivat niin ilmiselvästi omasta vartalostaan, kauneudestaan ja aistillisuudestaan, ja ilman että kuvissa oli mukana yhtään aviomiestä!” Vaikutelmaksi jää, ettei mitään ihmisen sisäistä muutosta sittenkään päässyt tapahtumaan, vaan kaikki asettui siististi järjestykseen. Seuraavan sukupolven kohtalona tulisi olemaan vuodet juoksuhaudoissa ja vasta heidän jälkeläisillään olisi mahdollisuus vaikuttavaan nuoruuteen.

Julkaistu 17.12.2013