Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys

Voi teitä fariseukset ja kirjanoppineet

Erasmus Rotterdamilainen (1466-1536) oli hollantilainen humanisti, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen oli hoidettavana tuttava perheessä, josta hän sitten taivuttelujen jälkeen suostui lähtemään luostariin tieteellisiä ja kirjallisia opintoja harjoittamaan. Luostari osoittautui vastenmieliseksi paikaksi. Hänen lahjakkuutensa oli kuitenkin huomattu, ja niinpä Cambrayn piispa kustansi hänen opintonsa Pariisin yliopistossa edellyttäen, että hän kirjautuisi teologiseen tiedekuntaan. Teologian opinnoilla ja iänikuisilla semanttisilla saivarteluilla oli myöhempää katolisen kirkon kärkevän kriitikon ja arvostelijan roolia ajatellen suuri merkitys. Hänestä kehittyi ajan myötä latinan kielen mestari, jota aikalaiset vertasivat Ciceron taituruuteen.

”Tyhmyyden ylistys” (1509) on pääosin hyväntahtoinen satiiri 1500-luvun kaksinaismoraaalisuudesta, jota ylläpiti nimenomaan katolinen kirkko. Erasmus kohtelee kovin ottein nimenomaan katolisen kirkon näennäisviisautta ja viisastelua, joka osoitetaan äärimmäiseksi tyhmyydeksi kun taas tavallisen kansan ”tyhmyys” nähdään hyväntuulisena, suloisena elämää rikastuttavana arkipäiväisyyden toopemaisuuden ylistyksenä, leikkimielisyytenä.

”Tyhmyyden” sukujuuria selvitellessään Erasmus Rotterdamilainen kertoo hieman myös omasta taustastaan, sillä hänen vanhempiaan ei sitonut ”avioliiton kahle” vaan salaliiton ”verrattomasti viehkeämpi side”. Erasmus oli katolisen papin avioton poika.

Keitä ovat sitten Tyhmyyden hovineidot ja palvelijattaret, jotka väistämättä viihtyvät Tyhmyyden seurassa? Itserakkaus kohottelee ylpeänä silmäkulmiaan, Imartelu taputtaa käsiään hilpeästi vilkuillen uteliaasti ympärilleen, Huonomuistisuus torkkuu, Työnvieroksuja nojailee kyynärpäihinsä pöydän ääressä, Aistillisuus lemuaa päästä jalkoihin, Vähäjärkisyys harhailee sinne sun tänne ja viimein ihraa tihkuva Ylellisyys. Mutta onhan niitä vielä pari muutakin, jotka mahtuvat Tyhmyyden asiainhoitajiksi nimittäin Juopumus ja Tietämättömyys. Tyhmyys on siis elämän sulostuttaja ja se kysyykin leikkisästi: ”Onko kenelläkään elämän siittämisessä suurempia ansioita kuin minulla?”

Tyhmyyden jumalattaren valta on suurempaa kuin muiden jumalien ja sen voi nähdä jokapuolella, kaikkialla ympärillämme. Niinpä viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun tapaatte omia lapsenlapsianne muututte leperteleviksi tomppeleiksi kujerrellessanne pienokaisille. Monet menettävät 'arvokkuutensa' nähdessään koiran- tai kissanpennun. No entäpä kun istutte iltaa ystävienne kanssa ja keskustelette tauotta käsiteanalyysin perustavan laatuisesta merkityksestä kirjallisessa ilmaisussa. Silloin pöytäkumppaniksi tarvitaan Tyhmyyttä. On aivan varmaa että käsiteanalyysi-ilta jää viimeiseksi illaksi ystävienne luona, jos Tyhmyyttä ei päästetä ilostuttamaan ja riehakoimaan. Kun Tyhmyys astuu huoneeseen, niin siitä se riemu ratkeaa. Kukapa kestäisi juhlia, joissa saivarrellaan tunnista toiseen jonkin filosofisen ongelman kimpussa?

Nuoruus ja hulluus kuuluvat niin ikään Tyhmyyden temmellyskentälle. Nuorten pikku kepposet, toilailut, töppäykset ja mokat ohitetaan ikään kuuuluvina, vaikka naama saattaisi torujalla ollakin hieman mutrulla: ne on ne nuoret ...

”Kupidon [Eros] silmillä on aina side.” Avioliiton auvoinen satamakin pelastuisi useassa tapauksessa, jos sitä vahvistaisi ”imartelu, pilailu, leväperäisyys, teeskentely, pikku petokset.” Mutta ei. Avioeron jälkeen nainen valitsee uudeksi puolisokseen samanlaisen retaleen kuin aikaisempikin. Huonomuistisuusko naista vaivaa?

Vanhuus ja höperyys kulkevat niin ikään käsi kädessä. Vanhuksen ja lapsen eroa Erasmus Rotterdamilainen kuvaa seuraavasti: ”vanhuksen otsa on ryppyinen ja viittaa moniin syntymäpäiviin. Kaikki muu on vanhuksella ja lapsella on yhteistä; valkoinen tukka, hampaaton suu, ruumiin heiveröisyys, mieltymys maitoon, sammaltelu, lavertelu, tyhmyys, huonomuistisuus, mielen harhailu. Mitä vanhemmaksi mies tulee, sitä lapsellisemmaksi hän muuttuu ...” Mutta onneksi Tyhmyys suojelee höpertynyttä vanhusta ja hän voi keikaroida mitä iljettävämmin nuorten neitojen edessä, pahemmin kuin nuoret tolvanat konsanaan. ”Niinpä niin, nykyisin on tuiki tavallista, että vanha pattipolvi nai nuoren hempukan vaikkapa ilman myötäjäisiä: puuttuu vain, että tästä tämmöisestä ryhdytään sepittämään ylistyslauluja. Tietenkään pikku rouva ei jakele antimiaan yksin ukonrähjälle.”

Mutta Erasmus näkee vielä pahempana tilanteen silloin kun asialla on vanha nainen, ”kävelevä ruumis”. Koristautumisvimmansa he saavat Tyhmyydeltä ja Aistillisuudelta. Taitaapa kuvassa olla mukana myös Bacchuskin.

Järjen köyhyyttä riittää tasapuolisesti jaettavaksi ihan kaikille: nopanheittäjille, tarinoiden ja valheiden kertojille (mm. kirjailijat), ilveilijöille, kauppiaille, puuveistoksilta armoa anoville, ruhtinaille ja erityisesti koppaville, saivarteleville filosofeille ja kirkkoherroille. Tappelupukarit sen sijaan sijoitetaan pikemminkin ”raivottarien valtakuntaan”.

Kärkevimmän sanan säilänsä Erasmus Rotterdamilainen suuntaa kuitenkin katolisen kirkon saivarteleviin teologeihin ja kertoo esitelmiä ja luentoja kuunnellaan törmänneensä suunnattomaan Tyhmyyteen oppineiden viisastelussa. Eräällä luennolla yleisö hämmentyi ”erään uskonturilaan” väitteestä että ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti”. Yleisön reaktio oli yleinen hälinä ja hämminki. Puhuja silmää räpäyttämättä vetäisi auktoriteetin 'hatusta' selitykseksi täydentäen sitä: ”mitä kirjoitettu on Poista hänet keskuudestamme”. Tämä vetoaminen 'kirjoitettuun' sai yleisön ihastelemaan tohtorin älyä ja raikuviin suosionosoituksiin. Tyhmyys valtasi koko luentosalin, ei vain yhtä viisastelijaa.

Lopuksi Rotterdamilainen käy vielä läpi joitakin Raamatun kohtia, joissa ylistetään hulluutta ja vähämielisyyttä, mutta myös tietämättömyys saa armon: ”Herra antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.”

Julkaistu 14.1.2014, klo 19:50