Olavi Paavolainen: Kolmannen valtakunnan vieraana. Rapsodia.

Der Kampf gegen Tod und Teufel – Taistelu kuolemaa ja pirua vastaan

”Olen halunnut osoittaa, että on yhtä suuri erehdys kuvitella Kolmatta valtakuntaa isiltä perittyjen traditioiden vaalijaksi kuin uuden barbaarisuuden kehdoksi.” Näin kirjoittaa Olavi Paavolainen vuonna 1936 ”Kolmannen valtakunnan vieraana. Rapsodia.” -teoksensa (Gummerus 1937, 3. painos) esipuheessa ja minulle lukijana jää epäselväksi mitä hän loppujen lopuksi lauseella tarkoittikaan. 

 

Paavilainen saapui 14. elokuuta 1936 Travemündeen Saksalais-Pohjoismaisen Kirjailijaliiton vieraaksi. Edeltävänä päivänä muut jo kirjoittajakotiin saapuneet olivat vierailleet olympialaisissa, mikä harmitti Paavolaista, mutta hän tulisi osallistumaan Nürnbergin puoluepäivillä ja kokemaan jotain, jota ihmiskunta ei vielä koskaan aiemmin ollut nähnyt. 

 

Kirjailijatalon vieraat olivat pohjoismaisia kirjailijoita ja saksalaiset kirjailijat, joihin heille tarjoutui mahdollisuus tutustua, olivat uuden valtakunnan valitsemia sanaseppoja. Paavolaisen yleisarvio näistä uuden polven kirjoittajista oli tyly. Aihepiirit, joista nämä kirjoittivat, olivat Nordischer Gedankenin (Pohjoiset Ajatukset) kyllästämiä: myyttisiä fantasiatarinoita islantilaisesta ja muusta pohjoismaisesta mytologiasta ja sankaritarinoiden saksalaisversioita pohjoismaisesta muinaishistoriasta tai germaanisesta menneisyydestä. ”Meikäläinen ei voi käsittää kuinka nämä aikaihmiset voivat taas moisella innostuksella puhua tontuista ja keijukaisista ja menninkäisistä.” hämmästeli Paavolainen.

Myös kuvataiteiden puolella myyttisen menneisyyden kuvaaminen oli keskiössä ja luonnollisesti sama ideologinen tavoite; taiteen on palveltava kansallissosialismia ja sen kasvatustavoitteita. Alfred Rosenberg oli lehtihaastattelun mukaan sanonut, että ”valtio ei voi tosin komentaa taiteilijoita, mutta se voi tukea rotupuhdasta taiteilijaa ja auttaa häntä kehittymään esikuvaksi muille. Sitä varten on kuitenkin ensinnä estetiikka ja taidearvostelu perusteellisesti uudistettava. Individualistiset ja artistiset mittapuut eivät kelpaa, kun kyseessä on taiteilija, jonka tehtävä on luoda kansallissosialistisen maailmankatsomuksen mukaista taidetta.”

Fyysisen ihannointi oli korotettu kansallissosialistisessa saksassa arvoon mittaamattomaan rotuoppien ja erilaisten järjestöjen työn tuloksena. ”Jokainen diktaattori palvoo nuorisoa perustaen siihen kaikki suunnitelmansa.” ja Paavolainen lisää, että jokainen diktaattori lisäksi imartelee nuorisoa. Fasistien taistelulaulu oli Giovinezza (Nuoruus) ja Hitler Jugendin yksi monista motoista oli ”Jugend soll nur von Jugend gefürt werden”, ”Vain nuorten on ohjattava nuorisoa”. Hitler Jugend korosti toiminnassaan yhteisiä kokemuksia, ulkoilmaelämän karaisevuutta ja romanttisuutta sekä urheutta. Liikkeeseen kytkeytyi myös Heimabende-toiminta, koti-illat, retkeily, leirielämä ja lisäksi erääksi keskeiseksi, aluksi vapaaehtoiseksi liikkeeksi syntynyt Arbeitsdienst, työpalvelu, muodosti keskeisen nuorten miesten kasvatuslaitoksen. Kuuden kuukauden työpalvelu muuttui nopeasti pakolliseksi kaikille nuorille miehille ennen armeijaan menoa. Leireillä rakennettiin mm. patoja Pohjanmeren rannoille, kuivattiin soita, korjattiin ja rakennettiin teitä. Jälkiviisaasti voidaan nyt todeta, että kaikki leireillä tehty työ tähtäsi infrastruktuurin kohentamiseen ja valmistautumiseen viimeiseen taistoon. Eräs sivuseikka johon Paavolainen kiinnitti erityistä huomiota siihen, että työpalvelumiehet työskentelivät ilman paitaa, jonka tarkoituksena lienee ollut karaistuminen. Nürnbergin Puoluepäivillä marssineet tuhannet työpalvelumiehet olkapäillään kiiltävät lapiot, eivät kuitenkaan esiintyneet paidatta. Arbeitsdienstissä vieraillessaan Paavolainen kiinnitti huomionsa myös ruokailun jälkeiseen ”kiitoksen” uuteen muotoon: ”sinä et kuulu itsellesi vaan kansallesi!”

Adolf Hitleristä oltiin rakentamassa jumalaa. Lehdet kirjoittivat kuinka hänen aikanaan oli saavutettu ihmeellisiä tuloksia lyhyemmässä ajassa kuin koskaan historiassa, Saksa oli nostettu I maailmansodan nöyryytyksestä ja raunioista oli rakennettu kukoistava uusi yhteiskunta: Führer tekee kaiken. Velvollisuus on korkein Jumalamme ja Thüringische Staatszeitung yltyy kirjoittamaan: ”Saksan kauheiden kärsimysten keskellä on ristiinnaulittu Kristus jälleen tullut luoksemme. Mitään muuta ei positiivisessa tunnustuksessa ole muuttunut kuin tämä: Jumalan tuleminen ei ole loppunut vanhan ajan mukana, vaan me näemme Jumalan elävänä keskuudessamme Adolf Hitlerissä, joka on hänen työaseensa meidän aikaamme varten.”

Nürnbergin Puoluepäivien poliittisten puheiden terävin kärki oli suunnattu itään. Bolshevismi oli juutalaisten hallitseman antikristuksen ilmentymä ja se ei missään olosuhteissa saanut levitä. Puheissa esitettiin niin avoimia kuin piilotettujakin uhkauksia: ”Me kansallissosialistit olemme siinä onnellisessa asemassa, että meidän ei tarvitse olla hienotunteisia bolshevismia kohtaan. Me emme puhu salakabinettien kieltä, vaan kansan kieltä, ja siksi me toivomme, että kansat meitä myös ymmärtävät. Joka syö bolshevismia, kuolee! Jos Moskova vielä kerran yrittäisi tehdä maamme bolshevistiseksi, tulemme lyömään tämän yrityksen häikäilemättömyydellä, jota itse Moskovakin on kauhistuva!”

Rosenberg julistaa: ”me kaikki Saksassa ylpeilemme siitä, että bolshevismi ja rikollinen juutalaisuus on saanut ratkaisevan vastustaja Führeristä ja liikkeestämme.”

Goebbelsin Puoluepäivien puheessa, jonka pituus on puolitoista sataa liuskaa, selostetaan mm. bolshevistien suorittamista Inkerin ja Karjalan asukkaiden karkotuksia sekä Neuvostoliiton Tsekkoslovakiassa olevien ilmavoimien muodostamasta strategisesta uhasta Saksalle ja Goebbels vetää johtopäätöksensä: ”Siksi on bolshevismi, tämä «infernaalinen maailmanrutto» , tämä ali-ihmisten diktatuuri on hävitettävä.” Ja jatkaa «Saksa on antanut signaalin kahden maailman taisteluun.»

*

Paavolaisen kirja on yli 70 vuotta julkaisemisensa jälkeisessä maailmassa elävälle outoa luettavaa. Kansallissosialistinen järjestelmä oli lukemani perusteella tuhonnut isien perinnön ja asettanut ideaalikseen pakanalliset uskomukset, taiteen ja tieteen alistamisen palvelemaan järjestelmää ja idealisoimalla saksalaisen miehuuden ja rakentamalla naisen ympärille äitikultin.

Saksan poliitikot antoivat selviä viestejä apokalyptisestä tehtävästään maailman vapauttajana ennen kaikkea bolshevismin uhkasta. Saksan maaperällä varustauduttiin (johonkin) ja tuotettiin valtaisia määriä lentokoneita ja aseita, joista myös Paavolaisen teoksessa on pieniä havaintoja. Kansa oli tehokkaasti uskomuksia, uskontoa ja kansallissosialismin ideologiaa sekoitellen saatu vakuuttumaan lopullisen taistelun tarpeellisuudesta. Kritiikkiä ei ollut, kirkko oli ajettu seinää vasten, kaikenlainen kulttuuri palveli yksiselitteisesti kansallissosialismin mystifioivia pangermaanisia tavoitteita. Ensimmäisen maailmansodan tuottama häpeä ja nöyryytys oli muuttunut kansalliseksi suuruuden tunnoksi ja tämän aineellisen ja psykologisen muutoksen oli saanut aikaan Führer, johdattaja.

Julkaistu 28.1.2014 klo 14:15