[3] Maailman konfliktialueet | Identiteetin rakentumisesta

Identiteetin rakentumisesta

Kysyttäessä suomalaiselta hänen identiteettinsä rakennuspalikoista, on tyypillinen vastaus: sauna, sisu ja Sibelius. Hieman sofistikoituneempi tapa on ollut sulkea pois elementtejä, joita vastaajan identiteettiin ei kuulu: emme ole ruotsalaisia, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia. Sulkemalla pois identiteettiin kuulumattomia ominaisuuksia voimme saada toisenlaisen kuvan itsestämme kuin luettelemalla asioita, joiden kuvittelemme siihen kuuluvan.

Minkä tahansa identiteetin määrittely jää puutteelliseksi, jos emme huomioi ainakin seuraavia aspekteja: uskomuksiamme, perinteitämme, tapojamme, sosiaalisia instituutioita, kieleemme kytkeytyviä ilmaisutapojen mahdollisuuksia ja rajoituksia itsestämme ja muista. Uskonnon merkitys on myös oleellinen rakennuspalikka – myös uskonnottomalle – koska olemme tässä yhteiskunnassa tahattomastikin sen vaikutus- ja valtapiirissä. Eräs Radio Suomen keskusteluikkunassa vieraileva kirjoittaja kertoi, kuinka hän asettauduttuaan uuteen maahan, siirsi välittömästi suomalaiset jouluperinteet uuteen kotimaahansa. Hän ei hylännyt identiteettiinsä kuuluneita piirteitä, eikä myöskään hyljeksinyt uuden maan tuomia uusia piirteitä, vaan sopeutti uudet ja vanhat (ilmeisesti) toimivaksi kokonaisuudeksi. Sen sijaan henkilö, joka kääntyy uuteen uskoon (vaikka islamiin), joutuu työstämään itseään ehkä rajustikin, koska hänen koko arvo- ja perinnehistoriansa, mieltymyksensä jne. on korvattava uusilla identiteetin elementeillä, joista puuttuvat lapsuudesta kumpuavat traditiot, muistot, tuoksut, maut jne. Yksilöllisen identiteetin rakentuminen on elinikäinen prosessi, eikä äkillinen muutos ole mahdollinen, vaan pysyvän ja konsistentin identiteetin sisäistäminen viimeistellään monikerroksisia ja limittäisiä arvoryppäitä sovittelemalla toisiinsa. Identiteetti muuttuu iän myötä, vaikkakin jotkin keskeiset piirteet pysyvät, parhaassakin tapauksessa edellä mainitsemani ’viimeistely’, saadaan päätökseen vasta kuolinvuoteella.

Identiteetin perustana on myös jonkinlainen käsitys oman yhteiskunnan menneisyydestä, historiasta. Yksilön historiallinen tietoisuus vaihtelee, mutta esimerkiksi Etelä ja Keski-Euroopan maissa ”historia” on läsnä lähes kaikkialla ja se vaikuttaa etenkin silloin kun keskustelukumppanina on ulkopuolinen taho: itsensä sijoittaminen osaksi historiallista taustaa antanee ainakin hetkellistä omanarvonnousua, mutta se ei ole pysyvää, vaan haihtuu heti kun vastapuolena on saman kulttuurin, menneisyyden, edustaja.

Yksilön identiteettiä voidaan siis tarkastella niin sosiologisena, sosiaalipsykologisena kuin psykologisenakin ilmiönä. Valitessamme vaikkapa psykologisen tarkastelukulman, voidaan lähtökohdaksi ottaa lapsi, jonka alkutaipaleella vanhemmat/kasvattajat antavat identiteetin ensimmäiset piirteet, myöhemmin, kun lapsen sosiaalinen osallistuminen laajenee, tulee mukaan sosiaaliset suhteet ja niiden kulttuuriin muokkaavat piirteet sekä niissä saadut myönteiset ja kielteiset oppimiskokemukset. Koulutus ja muut sosiaaliset instituutiot (päiväkoti, osallistuminen esim. partio- ja urheiluseuratoimintaan, armeijan käyminen jne.) muokkaavat kognitiivisia rakenteita siten, että yksilö sisäistää yhteiskunnan yleisempiä arvoja, käytänteitä ja tottumuksia. Hänelle on jo varsin varhaisessa kehitysvaiheessa syntynyt käsitys esimerkiksi kansallisuudesta, vaikka sen merkitys ei ehkä olekaan kirkas. Kielen ja ennen kaikkea kulttuurisen elekielen ja sanattoman viestinnän koodisto, kulttuurinen käsitys hyvästä ja pahasta on myös välitetty viimeistään puberteetti-ikään mennessä ja niitä hiotaan elämän loppuun saakka.

 Myös kansallinen identiteetti rakentuu samankaltaisista elementeistä kuin yksilönkin. Se koostuu yhteisistä tarinoista, uskomuksista, arvoista, kokemuksista, kuten merkittävät urheilusaavutukset ja uskonnosta. Nationalismissa esim. uskomukset kansan suuresta menneisyydestä värittyvät tukemaan kansallisia tarinoita, joita Suomessa saattaisivat olla talvi- ja jatkosodan kertomukset tai merkittävät urheilusaavutukset ja -voitot. Venäjällä ’suuri isänmaallinen sota’ on valjastettu palvelemaan jo Neuvostoliiton aikana lännenvastaisia asenteita. Meillä sotakertomukset palvelevat epäilevää suhdetta itänaapuriin. Ruotsalaisten identiteetin eräs perusta lienee – kuningashuonetta vastustavien lisääntymisestä huolimatta – hovin merkitys historiallisena jatkuvuutta ylläpitävänä voimana ja symbolina.

Koululaitokset kaikissa maissa kertovat kukin oman tarinansa maan tai kansan historiasta, maan merkityksestä suhteessa muihin kansoihin. Kansalliset symbolit, kuten värit, liput, eräät (huolella valitut tai valikoituneet) taideteokset, itsenäisyyspäivän sinivalkoiset kynttilät jne., muodostavat kirjaston, josta kukin voi ammentaa kansallista identiteettiä tarpeittensa mukaan. Identiteettiä rakennetaan myös erottavilla elementeillä, mutta silloin käytössä on usein vähättelevät tai halventavat ilmaisut muista kulttuureista tai kansoista.

Kriisiaikoina kirkon ja uskonnon merkitys kansallisen identiteetin säilyttäjänä, ylläpitäjänä ja korostajana on yleensä voimakkaimmillaan. Myös Ukrainasta nähdyissä kuvissa on esiintynyt kirkonmiehiä ja on itsestään selvää, että kansan puolesta rukoillaan sekä Itä- että Länsi-Ukrainassa. Sodan ja kriisin aikoina kirkot kautta maailman (so. lähinnä länsimaissa) ovat asettuneet vallanpitäjien puolelle ja ovat puhuneet vallanpitäjien kieltä: kirkot ovat säännönmukaisesti manipuloineet kansojen ajatusmaailmaa jotain toista kansaa vastaa ja vahvistaneet vallanpitäjien toivomaa ja haluamaa identiteettiä.

Kansallista identiteettiä on mahdollista tarkastella myös stereotypioiden kautta, eivätkä ne aina ole kovinkaan väärässä, vaikka yksilötasolle siirrettynä ne eivät välttämättä toimikaan. Ranskalaisista sanotaan, että he ovat arrogantteja, itseriittoisia; italialaiset lapsekkaita, luovia ja elegantteja; saksalaiset pikkutarkkoja, järjestelmällisiä jne. Suomalaiset ovat juroja ja puhumattomia … kun taas ruotsalaiset ovat duurikansaa. Ei-länsimaissa kansalliset identiteetit ovat parhaillaan kokemassa uutta renessanssia ja tulemme näkemään vielä lukuisia kertoja, kuinka lännen tarjoamat ideologiset ehdotukset tullaan hylkäämään ei-lännen kohonneen kansallisen itsetunnon seurauksena.

♦ Kirjoitettu 03.03.2014 klo 23:45